torstai 30. elokuuta 2012

Keittiön aputaso

Nappasin viimeksi mökillä käydessämme mukaan aarteen, mummoni vanhan tarjoilukärryn. Se on toimittanut nyt muutaman viikon ajan keittiön aputason virkaa ja on oikein sopiva siihen tarkoitukseen. Pöydän kannen saisi käännettyä halutessaan vielä isommaksi.

 
 
Tasolla on esillä KitchenAidin punaiset kodinkoneet: yleiskone ja tehosekoitin. Koneet ovat olleet nyt käytössä muutaman vuoden ja toimivat edelleen kuin unelma. En vaihtaisi näitä mihinkään muuhun merkkiin.
 
 
 
Basilikamme vietti kesän ulkona ja se kukoistaa yhä.
 
 
 
Korit kätkevät sisäänsä pannunaluset ja keittiöpyyhkeet.
 

tiistai 28. elokuuta 2012

Arkea ja juhlaa

 
Arki on astunut vääjäämättä tänne meillekin. Lomat on jo osittain lomailtu, ja töihinpaluu ja päiväkotiharjoittelu ovat täyttäneet päivät uudella tavalla. Blogin päivitystahti on hidastunut arjen kiireiden tieltä, talon viimeistelystä puhumattakaan. Syksyn ensimmäinen flunssakin on iskenyt päälle, mutta arki tuntuu tällä hetkellä siltikin ihan hyvältä. Arjen vastapainona täällä on vietetty hääpäivää ja nyt viimeksi syntymäpäiviä.
 
Pihallamme olevat pelargoniat kukkivat taas. Kesän runsaiden sateiden aikaan kukat lakastuivat ja tippuivat melkein heti istutuksen jälkeen, mutta nyt kukista on taas paljon iloa niin ulkona kuin sisällä.
 
 
 
Väriä ruokapöytään tuovat myös keltaiset ruusut.

 

Syntymäpäiväkakkuna oli tällä kertaa valmiskakku ja Magisso-kakkulapio toimi niin kuin pitääkin. :)
 
 
 
Koko ruokailutila ei kuvauksen aikaan ollut edustuskunnossa, joten siitä oma esittelynsä joku toinen kerta...

perjantai 3. elokuuta 2012

Aita

Viime päivinä olemme ahkeroineet pihalla. Etupiha on kohta aidattu, ja osa aidasta on jo saanut ensimmäisen kerroksen maalia pintaan. Pieni sade toi tähän hätään ansaitun tauon, mutta maalausurakkaa on tarkoitus jatkaa heti kun mahdollista. Kuvaan työvaiheita ja valmista lopputulosta myöhemmin.

Mukavaa elokuuta ja viikonloppua!



sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tytön huone

Uuden viikon kunniaksi muutama otos pikkuprinsessamme huoneesta. Huone ei ole kyllä alkuunkaan prinsessamainen, mutta pirteä ja värikäs huone on, ainakin omaan makuuni (vaikka seinät hohtavatkin toistaiseksi valkoisina). Mietinnässä on josko pitkälle seinälle tulisi joku kiva valkokuvatapetti; Photowallin koralliriutta on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto.

Ikean suurien säilytyslaatikoiden sekä leppäkertun ansiosta lelut ja kirjat löytyvät säilyttimistä eikä lattialta silloin kun niitä ei tarvita, joten lattialla on tilaa leikkiä. Omasta lapsuudestani tutut satukirjat odottavat lukemista, ja tulevia iltasatuhetkiä varten huoneesta löytyy jo mitä mainioin vanha nojatuoli.

Yövaloksi/lukulampuksi olen kaavaillut Eero Aarnion Nukkumatti-valaisinta. Muutama valkoinen hyllykin sopisi nojatuolinurkkaukseen.


Oiva Toikan Dodo-keinutuoli on lahja kummitädiltä.

Pikkukoira sopii pikkutytön istuimeksi. Marimekon verhot on vanhat.

1-vuotislahjaksi hankkimani Hang it all -naulakko.

Suojelusenkelit.

Vanha helmitaulu.



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Portaiden alusta

Sateisen maanantain kunniaksi päätin hoitaa viikkosiivouksen heti pois alta, tällä säällä sitä kun on mieluummin sisällä kuin ulkona. Puhdasta kotia on lisäksi siistimpi esitellä. Tytön lelut ovat tietenkin hujan hajan, mutta se kuuluu elämään ja jää kameran linssin ulkopuolelle.

Tällä kertaa vuorossa on portaikon alusta. Tila on nyt laatoitettu ja takaseinällä on jopa lattialista paikoillaan. Laatoituksen myötä tilan yleisilme kirkastui ja siisteytyi kertaheitolla ja koko vaatehuone tuntuu paljon isommalta. Kenkäkaappi on porattu kiinni seinään ja ylimääräiset kengät löytyvät taas kaapista. Lonkkari on päässyt kunniapaikalle kaapin päälle. Portaikon alustan matala pääkin näyttää ainakin toistaiseksi inhimmilliseltä, sieltä löytyy vain kasa harrastusvälineitä epämääräisen jemman sijaan. Mitä teiltä löytyy portaiden alta?

Laattapisteen puolikiiltävä ja hieman eläväpintainen laatta, Explorer


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Sauna

Laitoimme eilen pitkästä aikaa saunan lämpiämään. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt tovi. Harvemmin näin kesällä tulee edes mieleen saunoa kotona. Mökillä taas saunan lämmittäminen kuuluu asiaan. Eilen oli kuitenkin hyvä syy laittaa sauna lämpiämään; tytön pieni ulkouima-allas oli viritetty suihkutilan puolelle, ja kylpemisen lomassa oli hyvä käydä välillä lämmittelemässä.

Saunamme on Sun Saunalta. Saunan koko ei päätä huimaa, mutta se on aivan riittävä meidän tarpeisiin. Lauteet ovat lämpökäsiteltyä tervaleppää ja paneelit tervaleppää. Laudemalli ja materiaalit miellyttävät edelleen silmää, sauna on pelkistetty ja moderni. Lasiseinien ja oven sävy on pronssi. Oven ensimmäisen asennusyrityksen kohdalla meille kävi työtapaturma ja ovi hajosi pieniksi siruiksi. Sun Saunalta saatiin kuitenkin uusi ovi nopeasti tilalle, ja nyt ovi on hoitanut tehtävänsä moitteettomasti. Mies hoiti meillä saunan asennuksen alusta loppuun, joten sauna on rakennettu ja viimeistelty erityisen hyvin.

Kiukaana meillä on Harvian Kivi. Kiuas tilattiin sähkäreiltämme. Jos olisimme tilanneet kiukaan saunafirmalta, olisimme voineet tilata samalla lisävarusteina kauluksen ja suojakaiteen. Hyvin ollaan pärjätty ilmankin tähän asti, mutta suojakaiteelle alkaisi olla pikku hiljaa tarvetta. Teräksinen upotuskaulus taas viimeistelisi ilmettä kivasti. Osaisiko joku neuvoa mistä lisävarusteet kannattaisi tilata / ostaa?

Saunassa on Sun Saunan ECO-kuituvalot ylälauteessa ja selkänojan takana. Lisäksi molempien lauteiden alta löytyy kunnon siivousvalot. Ikkuna antaa mukavasti luonnonvaloa, ja ikkunassa olevat sälekaihtimet taas tuovat tarvittavaa yksityisyyttä.








Harvian Kivi


Kuituvalot

Makkaraa muistuttava Arto löylykauha, kotimaista designia.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pieniä edistysaskeleita ja seinäpohdintoja

Alkukesä täällä on lähinnä lomailtu eli oltu jouten, vietetty aikaa yhdessä, tavattu ystäviä ja sukulaisia ja nautittu kiireettömästä arjesta. Pieniä edistysaskeleita kotona on kuitenkin tapahtunut myös lomailun lomassa.

Jääkaapin oveen on ilmestynyt pitkä lista tekemättömistä asioista. Päätettiin kirjata kaikki tehtävät ylös, jotta nähdään mitä kaikkea pitäisi vielä saada omin voimin aikaan. Listaa täydennetään sitä mukaa kun joku epäkohta tai keskeneräiseksi jäänyt asia muistuttaa itsestään ja alkaa ärsyttämään. Pari pientä juttua listalta on jo ehditty tekemään ja loputkin asiat on tarkoitus saattaa pikku hiljaa valmiiksi. Monet asiat vaativat vain pientä näpräystä ja ryhtymistä, mutta joukossa on myös isompia projekteja, kuten mm. kuraeteinen…



Terassin ja parvekkeen valaisimet ovat nyt kunnossa. Sähkärit kävivät meillä jokunen aika sitten tekemässä puuttuvia hommia, ja nyt mies ehti kiinnittää valaisimet paikoilleen.



Laatoituksen tieltä irrotetut ovenkarmit ovat löytäneet takaisin paikoilleen, ja portaiden alusta on koelaatoitettu. Portaiden alle (lähinnä näkyvään korkeampaan osaan) tulee samaa laattaa mitä vaatehuoneessa ja eteisessä jo on. Tila olisi tarkoitus laatoittaa vielä tällä viikolla, jotta saamme sinne paikoilleen aiemmin eteisessä olleen kenkäkaapin. Kenkäkaappi kätkee sisäänsä mukavan määrän kenkiä, mutta se oli turhan massiivinen eteiseen.


Kenkäkaapin tilalla eteisessä on nyt muutama Artekin jakkara. Seinällä näkyy peittämistä odottavat reiät, ja jalkalistatkin ovat vielä irti. Eteisen valkoinen väri kuvassa näkyvältä oviseinältä ja viereiseltä seinältä saa jossain vaiheessa väistyä, mutta ideat on vielä hakusessa sen suhteen mitä laittaa tilalle. Ehkäpä samaa maalia kuin vieressä olevassa keittiössä eli Tikkurilan Laastia (X487)? Tai sitten saman firman Tunto Kivi pinnoitetta? Tapettia? Kiviseinä? Jotain aivan muuta?



Mukavan aurinkoista kesäviikonloppua!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannus

Alkuviikko kului pohjoisessa luonnon helmassa, ja tänään 1070 ajokilometrin jälkeen on hyvä hieman rauhoittua ennen juhannuksen viettoa.

Oikein rentouttavaa ja rauhallista juhannusta itse kullekin!

Lapin juhannuskoivuja


torstai 14. kesäkuuta 2012

Pihalla

Nappasin eilen illalla muutaman kuvan etupihastamme kasvillisuuudesta:

Pylväshaapa

Edessä kuunliljat, vasemmalla tuija ja tuiviot ja oikealla kartiovalkokuusi. Kuorikatetta pitäisi lisätä.


Aidannetta: koriste- ja marja-aronioita sekä marjaomenapensaita.

Nurmikkomme nyt.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Siivouspäivä

Otin tänään itseäni niskasta kiinni ja aloitin ikkunoiden ja sisälasien pesu-urakan. Urakasta voidaan tosiaan puhua kun lasipintaa meille on siunaantunut yli oman tarpeen, ainakin siivousmielessä. Ilman jatkovartta lasikaiteen pesu käytävän toiselta puolen puhumattakaan korkeista ikkunoista olisi mahdotonta, mutta kiitos hyvien työvälineiden nyt lasit kiiltävät taas ainakin pienen hetken.

Lasikaiteemme on Steelpro:lta. Kuvaan lasikaiteet joku toinen kerta paremmin, nyt tarjolla on vain pieni maistiainen illan päätteeksi.

Nyt Puppykin näkee taas paremmin pitää vahtia :)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lisää istutuksia

Mainitsinkin joskus ohimennen, että kävimme Pirilän kukkatalon Tuusulan myymälässä. Taimipiha oli aivan valtava, ja taimia oli joka lähtöön. Hetken aikaa pää oli pyörryksissä, mutta lopulta mukaamme tarttui sitä mitä lähdimme hakemaankin: kymmenen kappaletta koristearoniapensaita sekä pihasyreeni ja rusotuomipihlaja.
Istutuksista on nyt aikaa pari viikkoa ja näyttää siltä, että kaikki kasvit ovat lähteneet hyvin kasvamaan. Etenkin tälläinen harmaa sadepäivä on tehnyt hyvää kasveille. Huomenna pääsemme myös ensi kertaa leikkaamaan nurmikon!

Samana viikonloppuna kun kävimme kukkatalolla niin kävimme myös lähellä sijaitsevassa Plantagenissa hakemassa pari säkkiä lisää multaa. Multasäkkien lisäksi ja kiitos hyvän tarjouksen nappasimme viisi koristearoniaa lisää. Kukkatalon ja Plantagenin koristearoniat ovat muuten kuin aivan eri maailmasta. Kokoeroa Plantagenin taimien hyväksi on ainakin parikymmentä senttiä.

Tällä viikolla olen muutenkin taas inspiroitunut vihreydestä ja vehreydestä. Silmät hakeutuvat automaattisesti kauniisiin pihoihin ja puutarhoihin. Erityisen vaikuttunut olen ollut ystäväperheemme vasta laitetusta pihasta. Istutukset ja rajaukset on todella siistejä ja kaikki on viimeistelty kuorikatteella. Sain taas lisää inspiraatiota meidänkin pihan laittamiseen.

Kuvapäivitystä on luvassa tällä kertaa vasta myöhemmin. Mukavaa lauantai-iltaa itse kullekin!

torstai 7. kesäkuuta 2012

Ihana valo

Parasta kodissamme on valoisuus ja nimenomaan luonnonvalon määrä. Tälläkin hetkellä korkean olohuoneemme isoista ikkunoista tulvii valoa sisälle, vaikka sälekaihtimet ovat osittain kiinni. Kaihtimien lisäksi en kaipaa muita verhoja yleisten tilojen ikkunoihin. Kaihtimet pehmentävät riittävästi ilmettä, ja ne tuovat myös yksityisyyttä kun sisälle ei näe suoraan. Näin kesän alussa päivä saa paistaa vielä sisään, mutta helteisinä kesäpäivinä kaihtimia saa kääntää enemmänkin, jotta aurinko ei paahda koko päivää ja lämmitä kotiamme tukalaksi. Vapaaehtoista ikkunanpesijää muuten kaivattaisiin täällä, anyone?


Tässä alimmassa kuvassa näkyy myös pilkahdus pelkistettyä sisustusmakuamme. Eero Aarnion Swan, Artekin ritiläpenkki ja Kanto, joka kätkee sisäänsä tuoreimpia sisustuslehtiä... Kauniin muotokielensä lisäksi Swan on muuten hyvä valaisin lapsiperheeseen; muovisen rungon ansiosta lapsi voi huoletta tutkailla valaisinta ilman pelkoa säröistä.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Pärekori

Tällä välin kun hommat talon sisällä saati ulkona eivät ajanpuutteen takia liiku eteenpäin niin ajattelin esitellä joitain pilkahduksia mm. materiaalivalinnoistamme.

Kirjoittelinkin viimeksi takastamme takan ääressä, ja nyt jatkan samasta teemasta. Takkapuut saivat sisällä uuden säilyttimen Artekin Kannon tilalle; lapsuudenkodistani tarttui mukaan vanha kunnon pärekori. Vaikka Kanto on kaunis esine ja oiva apuväline puiden kantamiseen niin pärekori osoittautui heti kättelyssä paremmaksi puiden säilytyspaikaksi. Nyt lattia ei ole enää täynnä pientä puusilppua vaan roskat pysyvät siististi korin sisäpuolella.


Hormina meillä on Schiedelin teräshormi. Teräshormi sopii ulkonäkönsä puolesta hyvin moderniin kotiimme. Alkuun jännitimme kuumeneeko hormi käytössä liiaksi, mutta hyvin se on palvellut käytössä.


lauantai 2. kesäkuuta 2012

Takkatulen lämmössä

Kolean kesäpäivän päätteeksi päätimme laittaa pitkästä aikaa takkaan tulen. Tällä kertaa laitoimme kuitenkin vain muutaman halon koko pesällisen sijaan. Osasyy takan polttamiseen voi olla myös polttopuiden kantamisella; siirsimme tällä viikolla iltapuhteina kaikki puut paikasta A paikkaan B... Nyt kaikki puut ovat siisteissä pinoissa säältä suojattuna odottamassa tulevaa käyttöä. Puita meillä on vielä useammaksi talveksi, joten tekemistä riitti. Nyt voikin nauttia hyvillä mielin mukavasta lämmöstä ja tunnelmasta.
Takkamme on Tulikiven Ksenia hiertopintaisena versiona. Takka on varaava, ja viime talvena kovimpien pakkasten aikaan poltimme siinä koko pesällisen puita kaksi kertaa päivässä. Kuvastakin voi nähdä, että takkaa on tosissaan käytetty. Luukun ympärys on tummentunut ja se kaipaisi käsittelyä. Myös itse luukku pitäisi putsata.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Löytölaattoja

Suuntasimme viime perjantaina ABL-laattojen pihamyyntiin, kiitos Villa Heddan postauksen aiheesta. Tyhjin käsin meidän ei tarvinnut poistua paikalta, vaan löysimme kuraeteiseemme sopivan laatan: Compass Equator 10*10 strutturato. Kyseessä on valikoimista poistuva komea harmaa peruslaatta. Hinnasta tuli myös hyvä mieli, hintaa latoille jäi huimat 3€ per neliö. Nyt kun laatat on olemassa niin tarvittaisiin vain ylimääräisiä tunteja vuorokauteen sekä inspiraatiota kuriksen aloittamiseen. Onneksi syksyn loskasäihin on vielä mukavasti aikaa. Tuolta pihamyynnistä olisi muuten helposti voinut valita useammankin laatan, sen verran hyvännäköisiä laattoja siellä oli.

Samalla reissulla poikkesimme myös meiltä päin katsottuna samalla suunnalla olevaan Pirilän kukkataloon, mutta siitä myöhemmin...

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Uusia pensaita

Teimme eilen päiväretken mökille ja samalla reissulla poikkesimme mökin lähistöllä olevaan Agrimarketin Multasormi-puutarhamyymälään. Meille tarttui myymälästä matkaan astiataimissa olleita uusia pensaita sekä kirsikkapuu. Mökiltä nappasimme mukaamme lisäksi koivun taimen ja muutaman toistaiseksi tuntemattoman maanpeiteperennan. Kotimatkalla luin vielä viimeisimmät istutusohjeet matkalukemisena olleesta puutarhakirjasta, ja alkuillasta ehdimme istutuspuuhiin.

Tontin rajaamiseen kadun varteen istutimme helppohoitoisia pensaita. Pensaita ei ole tarkoitus leikata säännöllisesti vaan ne saavat kasvaa vapaasti aidanteena. Tällä hetkellä meillä on kolme marjaomenapensasta ja kaksi marja-aroniaa. Marjaomenapensaiden ja marja-aronian pitäisi tulevaisuudessa kukkia komeasti valkoisin kukin, ja lisäksi marja-aroniapensaiden lehdissä on kaunis punertava väritys syksyisin. Marja-aronian marjojen pitäisi lisäksi olla käyttökelpoisia, toisin kuin marjaomenapensaiden.


Meille valikoitui suklaakirsikka mm. sen kestävyyden ja itsepölyttyvyyden takia. Istutimme suklaakirsikkapensaan ohjeiden mukaisesti aurinkoiselle paikalle.


Ensi viikolla kunhan ehdimme niin suuntaamme kotimme lähistöllä sijaitsevaan puutarhamyymälään hakemaan ainakin lisää pensaita kadun puoleiselle tontin rajalle. Oman pihan laittaminen on kyllä mahtavaa puuhaa ja samalla huomaa konkreettisesti miten maisema muuttuu viihtyisämmäksi kasvien myötä. Ainoa työläs vaihe istutuksissa on istutuskuoppien kaivaminen, mutta sekään ei käy liian raskaaksi kun hommat jakaa useammalle päivälle. Pihahommien vaiheistamisessa on sekin hyvä puoli, että suunnitelmia voi muuttaa tarvittaessa lennosta.
Varsinaisen hyötypuutarhan kunnon marjapuineen ja pensaineen laitamme myöhemmin alulle, tällä hetkellä se osa tontista toimii lähinnä puuvarastona. Lisäksi siihen kohtaan on pesiytynyt ikävä japanintatar, joka pitää saada ensin hävitettyä kokonaan tulevien hyötykasvien alta. Viime vuonna sain suuren osan juuristosta kaivettua ylös, mutta homma jatkuu siltä osin vielä tänäkin keväänä. Laji on harmillisen sitkeä, nopeakasvuinen ja tuntuu leviävän juuristonsa avulla hetkessä joka kolkkaan.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Vihertää

Reilu viikko sitten kylvetyn nurmikon lähempi tarkastelu tuotti vihdoin tänään toivotunlaisen tuloksen; ruoho on alkanut vihertää. Tiukka päivittäinen kastelu yhdistettynä viime päivien sateisiin ei siis valunut hukkaan vaan luonto teki tehtävänsä. Kauempaa nurmea ei kuitenkaan kannata vielä ihastella.

Isäntä myös istutti eilen ensimmäiset lehtipuut pihalle. Plantagenista hankitut kaksi pylväshaapaa reunustaa nyt tonttia. Kiva saada vihdoinkin uusia puita kasvamaan ja suojaamaan pihaa, tontiltamme kun jouduttiin aikoinaan karsimaan käytännössä kaikki puut kotimme tieltä.

Pylväshaapa, korkeutta tiedossa aikuisena 8-17 metriä.

Kartiotuijia piahallamme kasvaa nyt 5 kappaletta

Kartiovalkokuusi, kutsutaan myös sokeritoppakuuseksi. Tuleva korkeus ja leveys 1-2 metriä.